Susien yö - Delirium Lupus
"Tarujen Saari: Susien yö ? Delirium Lupus
(Fireburn Records)
Aiemmin lähinnä keskiaikaisen folk-musiikin parissa
operoinut Tarujen
Saari on parin viimeisen levynsä myötä liikkunut
kohti tanakampaa,
rockimpaa ja jopa hevimpää ilmaisua. Susien yö
? Delirium Lupus,
bändin viides pitkäsoitto, yhdistelee historiallisia
tarinoita,
keskiaikaisia melodioita, kampiliiran tapaisia perinnesoittimia
sekä
särökitaroita ja tanakkaa komppia varsin onnistuneesti.
Folk-metallia
tämä ei kuitenkaan vielä ole, mutta suunta
on selvä.
Vokalisti Kaisa Saaren persoonallinen ääni taipuu
moni-ilmeiseen
ilmaisuun. Välillä levyllä laulaa vihainen
ja rääväsuinen noita-akka,
välillä taas kauniisti tunnelmoiva seireeni. Yhtäkaikki
hienon hienoja
tulkintoja. Bändin soitossa on autenttisuutta ja sävykkyyttä,
mutta
myös taitoa. Tyylitajuiset sovitukset saavat hymyn suupieliin.
Levyn herkkuhetket alkavat Muistanko väärin ?biisin
myötä. Kuninkaan
pidot on suorastaan loistava biisi, levyn raskaimmasta päästä.
Musta
sunnuntai, Kuningatar Kristiina ja Rumpua lyökää
kuninkaalle nostavat
levyn yhdeksi vuoden vaihteen kiistattomista helmistä.
Jotenkin
tuntuu, että Tarujen Saari alkaisi olla valmis kulttisuosiosta
suuremmankin yleisön tietoisuuteen. http://www.tarujensaari.com."
Kouvolan Sanomat / Harri Koskinen
Sota kirottu!
 |
Rääkkylän Kihauksessa ja
Bomban juhlaviikoillakin vieraillut Tarujen Saari on vuosien
mittaan kehittynyt huimasti. Osan uuden Sota kirottu!
-levyn onnistumisesta voi tosin huoletta laittaa levyn
tuottajan Pekka Lehden ansioksi.
|
Lehti on avartanut bändin sointia, kuitenkin samalla
kunnioittaen bändin omaa perinnettä. Soitto on kauttaaltaan
jämäkkää eikä sähkösoittimia
edes kaipaa kampiliiran, avainviulun ja muiden vanhojen soittimien
seuraksi.
Osa jämäkkyydestä tosin tulee levyllä
vierailevan Lehden bassottelusta sekä niin ikään
vieraisilla olevan Marko Timosen rummuista ja perkussioista.
Hyväkään tuottaja ei kuitenkaan pysty tekemään
olemattomasta materiaalista kunnollista, ja Tarujen Saarella
laulut ovat kunnossa. Sota kirottu! koostuu sekä omasta
materiaalista että muutamasta hyvällä maulla
valituista eurooppalaisesta trad.-laulusta. Sodanvastainen
Sota kirottu! on hieno kokonaisuus, jossa bändin keskiaikainen
ote puree vastustamattomasti. Kaisa Saaren tarkka ja sävykäs
laulu täydentää kokonaisuuden.
Sota kirottu
Kansanmusiikkia Tarujen Saari -nimen alla pitkään
ja hartaasti - vuodesta 1996 alkaen - esittäneet kumppanukset
ovat tehneet tervetulleen paluun levyrintamalle. Neljättä
varsinaista levyä on siunattu iskevällä nimellä
Sota kirottu! Otsikoinnin puolesta ollaan toisin sanoen tiukasti
ajan hermolla, mutta muutoin Tarujen Saaren loihtimat tunnelmat
ovat enemmän sukua useamman vuosisadan takaisille ajoille.
Kaksitoista korvia hivelevää ja ilmeisen ajatonta
esitystä tekee yhteenlaskettuna 42 minuuttia, joka on
juuri sopiva kerta-annostus. Odotetusti kuuntelija saa enimmäkseen
kuulostella erilaisia sota-aiheisia tarinoita, jotka Tarujen
Saaren seireeni Kaisa Saari tunteikkaalla ja lumoavalla äänellään
tulkitsee. Sota kirottu! -nimen valossa on selvää,
että mainittuun ihmislajin taukoamatta tähän
maailmanaikaan asti harrastamaan toimintaan ei katsella suopeasti.
Julistuksellinen ote ei silti ulotu levynnimeä syvemmälle,
vaan oivaltavasti sanoitetut tarinat jättävät
lopullisen tulkinnan kuulijalle.
Musiikillisesti Tarujen Saari vuorottelee haikeiden sävyjen
ja reippaampien rallatelmien välillä, mutta sanoitusten
parista saa hilpeyttä yhtä kaikki etsiä täystiheällä
kammalla. Energisen poljennon ja vakavamielisen lyyrisen annin
kontrasti tulee oivallisesti esille ranskalaisperäisessä,
Tapio Mattlarin suomentamassa nimikappaleessa.
Onnistuneinta antia tällä sekä perinteisiä
että omia sävellyksiä sisäänsä
sulkevalla pyörylällä ovat nimikappaleen ohella
hauraankaunis, koskettava Huovi ja uljaan rauhallinen Kerskaava
kuningas. Harmi vain, että cd:n kansitaide ei vedä
vertoja itse musiikille; tyylikkäämpi ulospano täydentäisi
kokonaisuuden ja epäilemättä kasvattaisi myös
myyntilukuja.
Tähän asti metalliin turvanneiden kannattaa aloittaa
folk-matka Tarujen Saarelle toiseksi tuoreimmasta, parin vuoden
takaisesta ja kuolemaa käsitelleestä täyskiekollisesta
Levoton hauta. Jos jonkinlaista hataraa kolmannen asteen heviyhteyttä
halutaan rakentaa, voidaan todeta että Ritchie Blackmoren
luotsaaman Blackmore's Night -kokoonpanon ystäville Tarujen
Saari saattaa olla mieluisa tuttavuus. Sikaa ei tarvitse nytkään
ostaa säkissä, sillä parempi on purjehtia osoitteeseen
http://www.vuorenk.pp.fi/tarujensaari/, ja tutustua näytekappaleisiin
itse. Pekka Lehden tuottama Sota kirottu! ei ehkä ole
aivan kirotun hyvä, mutta kuitenkin ehdottoman hallittu
kokonaisuus, joten levykaupan kynnyksen yli uskaltaa epäröimättä
hypähtää. 8/10
(Panu Koski, imperiumi.net)
(Kimmo Nevalainen, Karjalainen 9.6.2004)
Edelliseen Levoton hauta -levyyn nähden Tarujen Saaren
poljento on todella muuttunut ilmavammaksi. Teemat tällä
sodanvastaisella levyllä ovat silti yhtä raskaita.
Levy on myös entisen kokoonpanon testamentti, sillä
viulisti on vaihtunut ja soittokin muuttunut hivenen folkrokkaavammaksi.
Värttinästäkin tutun Pekka Lehden tuotanto
on tuonut mukaan varsin ambienttejakin ratkaisuja. Kampiliira
sekä avainviulu ovat edelleen Tarujen Saaren vahvoja
valtteja Kaisa Saaren voimakkaan laulun ohella.
Yhtyeen omista kappaleista parhaimmaksi nousee mielestäni
Laulan lastani levolle, jonka kertoma on levyn synkintä
antia. Lainakappaleista ranskalaiset perinnesävelmät
Viimeinen suudelma ja Sota kirottu innostivat eniten. Listaaminen
on kuitenkin melko turhaa, sillä kappalemateriaali on
kautta linjan vahvaa, ja joinain hetkinä esimerkiksi
reippaampi Sotaratsu ohittaa rauhallisemman materiaalin.
Tinapillien, avainviulujen ja kampiliirojen eli pirunviulujen
aika ei todellakaan ole ohi. Eikä aika ole nakertanut
näitäkään sävelmiä. 5/5
(Mikko Huikkonen, Etelä-Suomen Sanomat 3.5.2004)
Tarujen Saari jatkaa tyylikkäiden kokonaisuuksien sarjaa.
Hepsankeikan eroottissävyisten tunnelmien ja Levottoman
haudan kuolemanlaulujen jälkeen nelosalbumin kantavana
teemana on, levyn nimen mukaisesti, sota ja sodan seuraukset.
Hartolalaisviisikko ammentaa edelleen vaikutteita kelttien
ja muiden kansanmusiikista, keskiajalta, renessanssiajalta,
70-luvun alun folkista ja popista niin linjakkaasti, että
omat laulut soljuvat erottumattomina levyn nimikappaleen kaltaisten
vuosisataisten klassikoiden seassa. Tietyssä mielessä
linjakasta on myös tekstien vanhahtavan iskelmälyyrinen
sävy, joka sanoman kriittisyydestä huolimatta tuo
kokonaisuuteen asiaankuulumatonta pikkusievyyttä. Kaisa
Saaren hieno lauluääni olisi kyllä vakuuttanut
roheampienkin tekstien tulkkina.
Pekka Lehti on tuottanut paketin puhdasoppisen akustisesti.
Rikas sointimaailma jää paikka paikoin kovin ylös
nostetun laulun varjoon - levyä pitää kuunnella
melkoisen kovaa, että kaikki taustalta löytyvät
herkkupalat erottuisivat. Vaiva kuitenkin kannattaa, sillä
kyseessä on hieno laulukokoelma. 4/5
(J. Pekka Mäkelä, Rumba 9/04)
Hartolalainen folkrockbändi Tarujen Saari on julkaissut
juuri neljännen albuminsa. Bändin edellinen albumi
oli suhteellisen rokkaava ja synkkäsävyinen teksteiltään
kuolemaa käsittelevine aiheineen. Tulkinnassa oli kuitenkin
pilkettä silmäkulmassa, joten ei levy mitenkään
erityisen synkkä loppujen lopuksi ollut. Tämä
uusi levy sen sijaan on melkoisen alakuloinen ja surumielinen
ja levyn teemana on tällä kertaa sota. Moisesta
aiheestapa ei hirveästi huumoria ehkä revitäkään,
varsinkaan nykyisin. Kappaleiden toteutuskin on selvästi
pelkistetympää ja nyt ei juurikaan rokki soi. Toki
tälläkin levyllä kuullaan silti myös rumpalia
(bändin omien lyömäsoitinten lisäksi)
ja niitä onkin hakkaamassa entinen Värttinä-mies
(myöskin Ismo Alangon bändistä tuttu) Marko
Timonen. Basson varressakin kuullaan ex-Värttinää
eli sitä soittelee Pekka Lehti, joka on myöskin
tuottanut levyn. Melkein kaikesta muusta vastaakin sitten
bändi itse ja heidän instumenttiarsenaalinsa onkin
varsin runsas. Toteutuksessa on kuitenkin keskitytty olennaiseen,
eikä kaikkia instrumentteja suinkaan ole tungettu jokaiseen
rakoon, vaan äänikuva on säilytetty varsin
avarana. Tarujen Saarihan on tyystin akustinen bändi
ja sointinsa muistuttaa lähinnä 70-luvun folkrockbändejä.
Tärkeimmäksi esikuvakseen bändi on tunnustanut
ranskalaisen progressiivista folkkia soittaneen Malicornen.
Bändillä on ohjelmistossaan joitain lainakappaleitakin
(tältä levyltä löytyvät skotlantilainen,
pohjoismainen ja pari ranskalaista kansansävelmää),
mutta pääosin he esittävät kuitenkin omia
keskiaikaiseen tyyliin sävellettyjä biisejään.
Laulujen tekstit ovat tällä levyllä pääosin
vokalisti Kaisa Saaren kirjoittamia, paitsi käännöskappaleiden
suomennoksista vastaa Tapio Mattlar. Kaisalla on kaunis ja
tulkintavoimainen ääni, jota hän käyttää
tällä levyllä hieman normaalia pehmeämpisävyisesti,
mikä toki sopiikin levyn surumielisiin biiseihin. Kaikenkaikkiaan
varsin kaunis levy. Bändin rempseämpi puoli ei tule
tällä levyllä juurikaan esiin, mutta se ei
haittaa, sillä moinen olisi vain rikkonut kokonaisuutta
ja tehnyt levystä ehkä hajanaisen, näillä
eväillä kokonaisuus pysyy hyvin linjassa. 4/5
(Heikki Kippola, palasokeri.com)
Hepsankeikka
 |
Hepsankeikka on syntynyt kahdestatoista
sävelmästä, joiden keskeisenä aiheena
rakkaus ja vieläpä eroottinen sellainen. Tule
pian aimo miesi / pujottele peiton alle / peiton alle
neidon alle / neidon alle paha poika.
|
Levyllä on mukana niin kansanlaulua Norjasta, Ranskasta
kuin brittien imperiumistakin, mutta bändin jäsenen
Vesa Vigmanin omat sävellykset eivät kalpene tuontilaulujen
rinnalla hitustakaan. Nostaisinpa skotlantilaisen Keijukuningattaren
kirouksen rinnalle levyn all star -tähdistöön
juuri Vigmanin sävellykset. Erityisesti Minulta saisit...
edustaa yhtyeen kunnianhimoisinta säveltaituruutta.
Tarujen Saarta voisi jossain määrin luonnehtia
niin sävel- kuin sanoitusmaailmaltaankin kalevalaiseksi.
Vanhahtavassa kielenkäytössä toistellaan säkeitä
arkkiveisun refrengimäisesti ja toisissa kappaleissa
kertosäkeiden jatkuva jatkuva toistuminen ja hilpeä
aihepiiri assosioituvat läheisesti juomalauluihin. Näin
esimerkiksi laulussa Yö vielä on, jossa säkeistö
säkeistöltä on vielä yhteen tinatuoppiin
aikaa.
Tarujen Saari jatkaa lauluillaan myös vanhaa tarinankerronnan
perinnettä. Tarinankertomisfunktio on jopa niin keskeinen,
että sävelen kiihkeärytmisyys ja tarinan eteneminen
estävät solisti Kaisa Saarta herkuttelemasta hieman
metallisella, mutta persoonallisella äänellään.
Vaikka Saari osoittaakin levyllä pystyvänsä
erilaisiin variaatioihin äänensä suhteen, hieman
enemmän jäin kuitenkin kaipaamaan vaihtelua, jota
synnyttää levyllä niin instrumentaalinen kipale
kuin mieskuorokin, joka valitettavasti pääsee oikeuksiinsa
vain yhden säkeistön verran.
Reunahuomautuksina on levyltä vielä nostettava
esiin niin Tapio Mattlarin luontevat lyriikkakäännökset
kuin valtava soitinten kirjo, jota yhtye tarjoilee. Kampiliira,
fiideli, mänkeri ja munniharppu eivät lipsu musiikkimaailman
vastarannan kiiskien otteesta.
(Minna Jaakkola, Itä-Häme 28.7. 2000)
Tähän mennessä kolme levyllistä julkaissut
Tarujen Saari on Suomessa hyvin erilainen. Äkkiä
katsomalla voisi luulla, että tässä on "vain"
1990-luvun kansanmusiikkibuumin eräs tuotos. Tarkempi
kuuntelu paljastaa, että Tarujen Saari liikkuukin aivan
toisella suunnalla kuin useimmat muut perinteestä ammentavat
populaarikokoonpanot. Yhtyeen oman näkemyksen mukaan
musiikki on "keskiaikaisvaikutteista nykykansanmusiikkia",
mutta yhtä hyvin voisi puhua kotoisasta folk rockista,
jonka lähimmät vertailukohdat löytyvät
1970-luvun Brittein saarilta ja Euroopasta, eivät Värttinän
tai Hedningarna-yhtyeen suunnalta.
Vanha musiikki on mukana erityisesti soittimistossa - ja
puvuissa! - musiikissa aika vähän. Tekstit sen sijaan
sijoittuvat usein myyttiseen menneisyyteen. Ohjelmisto on
sekoitus eurooppalaista perinnemusiikkia - kelttiläistä
ja brittiläistä - ja omia sävellyksiä,
joista vastaa pääasiassa multi-instrumentalisti
VesaVigman. 1970-lukulaisen folk-soundin takana on todennäköisesti
Tapio Mattlar, pitkän linjan muusikko. Yhtyeen äänimaiseman
kannalta olennainen on myös laulusolisti Kaisa Saari,
jonka voimakas ja oma ääni hallitsee laulunumeroita.
Yhtyeen soitto on kypsää, mikään harrastelijaporukka
ei tässä ole äänessä, vaikka levyt
onkin julkaistu omakustanteina (Hei Heikki, Strawberry ei
ole meidän omistamamme levyfirma - bändin huom.).
Pikemminkin lienee kysymys valtavirrasta poikkeavasta tyylistä,
joka ei liene levy-yhtiöiden poikia rohkaissut. Onneksi
Tarujen Saaren jäsenillä on ollut sisukkuutta levyjen
tekoon kaikesta huolimatta, sillä nämä kolme
valmistunutta albumia ("Katariina Karhunhammas"
on näytelmämusiikista koottu CD-EP) edustavat alansa
huippua Suomessa.
Tarujen Saari ei kuulosta uudelta yhtyeeltä. Musiikissa
soivat päällekkäin monet vuosisadat ja kokemus,
vaikka osa soittajista nuoria onkin. Tällaista keski-ikäistä
folk-harrastajaa Tarujen Saaren musiikki puhuttelee ehkä
helpommin kuin 2000-luvun nuorta, mutta kyllä ovi on
apposen auki kenelle hyvänsä populaarin ja perinteen
yhdistämisestä kiinnostuneelle. Itse uskon, että
yhtyeen murtautuminen suurempaan julkisuuteen on vain ajan
kysymys.
(Heikki Poroila, Intervalli 3/2000)
Tarujen Saaren toinen pitkäsoitto Hepsankeikka jatkaa
ensimmäisen albumin Helmiä ja kuparikolikoita linjoilla.
Vanhat eurooppalaiset sävelet ja runot ovat pohjana puolessa
levyn kappaleista. Toinen puoli on yhtyeen omaa tuotantoa.
Tapio Mattlarin kääntämistä kappaleista
nousevat esiin irlantilainen juomalaulu Yö vielä
on ja levyn päättävä englantilaislaulu
12 noitaa. Toimivan käännöstyön ohella
Mattlarilla on ilmeinen kyky löytää Tarujen
Saaren ohjelmistoon sopivia aarteita vanhojen laulujen joukosta.
Ranskalaiseen lastenlauluun perustuva Martti on ollut keikoilla
todellinen hitti, CD:llä kappale ei kuitenkaan toimi
aivan yhtä tehokkaasti.
Vesa Vigmanin ja Kaisa Saaren yhteistyönä syntyneistä
kappaleista Jos kuolo mut korjaisi ja Minulta saisit... nousevat
yli muiden. Ensin mainittu on tarttuvan sävelmänsä
ohella onnistunut sekoitus nyky- ja keskiaikaa. Marja Tuhkasen
upean viulun lisäksi kappaleen loppupuolen laulustemmat
kulkevat mallikkaasti. Yhtyeen miesäänet muodostavat
resurssin, jota toivoisin käytettävän enemmän.
Minulta saisit... on yksi Hepsankeikka-levyn eroottisista
lauluista ja eräs kauneimmista, mitä tästä
jo itsessään kauniista aiheesta tiedän tehdyn.
Onnistuneen katkon levyn tarinatäyteiseen kokonaisuuteen
tuo Vesa Vigmanin instrumentaalikappale Lampolan vintillä.
Kaiken kaikkiaan Hepsankeikka on hyvin kuuntelua kestävä.
“Iskusävelmien” taustalta suosikeiksi nousevat
vähitellen uudet useampia kuuntelukertoja vaativat kappaleet.
(Arto Sirén, Friiti 4/2000)
Jaa-a. Tinapilliä, birbinaa, krumhornia, mänkeriä,
didgeridoota, fiideliä, jouhikkoa, bomboa, tinjaa, tuulikelloja,
kampiliiraa, viikinkilyyraa, kanklesia, dulcimeria ja sazia
soittiminaan käyttävä Tarujen Saari on jotain
ihan muuta kuin rokkilehden arvostelijapolo yleensä eteensä
saa.
Ehkä juuri siksi tämä keskiaikainen larppaajien
eroottinen iltahetki kuulostaa niin mainiolta ja virkistävältä.
Meininki on enimmäkseen akustista, vaikka rumpujakin
soitetaan ja touhu on rajua niin sanoissa, teoissa kuin kansikuvissakin.
Välillä mennä rytyytetään kuin viimeistä
päivää, vaikka ihan kaikki biisit eivät
jaksa innostaa.
Tarujen Saari sijoittuu, jos nyt on pakko sanoa, ‘70-luvun
alun folkpohjaiseen Steeleye Span -tyyppiseen meininkiin ja
biisit ovat enimmäkseen herran nimeltä Trad. tekemiä
- tosin asuinpaikka vaihtelee Irlannista Englannin ja Norjan
kautta Ranskaan. Saarelaiset ovat värkänneet muutaman
tyylikkään biisin itsekin ja kuulaalla äänellä
laulava Kaisa Saari on tehnyt lihallisuutta pursuavat tekstit
useimpiin esityksiin.
Tarujen Saaren konsepti on hyvä ja tyylillä toteutettu,
vaikka joku taatusti vielä närkästyy tästäkin.
Edes korkealta ja kovaa -laulu ei häiritse kuten Värttinässä,
vaan sävyjä löytyy ja aihepiiri on orkesterilla
erinomaisesti hallussa. Tämähän pitää
nähdä elävänä. (8/10)
(Markku Roinila, Rumba 17/00)
Kiitos
Markku kehuista, mutta oikeasti levyn 12 kappaleesta vain
4 on Trad.-sävelmiä ja 8 itsesävellettyjä.
Terveisin
Tarujen Saari.
Helmiä
ja kuparikolikoita
Tarujen Saari -yhtye ei halua, että sen keskiaikaisesta
musiikista tulevat mieleen vain munkkien ylistyslaulut. Yhtyeen
lähtökohta on kosketus yleisöön, keskiaikaisittain
rahvaaseen. Kolmisen vuotta soittanut Tarujen Saari saa voimansa
sieltä, missä moni taiteilija nyrpistäisi nenäänsä.
Balladit sopivat kansanjuhlien telttoihin, joissa ryystetään
olutta ja syödään sormin kanankoipia.
- Meidän lähtökohtamme on erilainen kuin yhtyeiden,
jotka etsivät tarkkaan historiallista totuutta vanhoista
nuoteista. Tämä on keskiaikaispohjaista folkrockia,
jossa yleisöllä on iso osuutensa, yhtyeen jäsen
Tapio Mattlar kertoo. Nyt sointia voi testata bändin
ensimmäiseltä cd-levyltä Helmiä ja kuparikolikoita.
Keskiaikaiseen sointiin vaikuttavat jousisoittimien ja kitaran
ohella mm. kampiliira, bouzoki, mandoliini, tinapilli ja lyömäsoittimet.
Sähköisiäkin instrumentteja voidaan käyttää.
Monet lauluista yhtye on säveltänyt itse, keskiajalta
säilyneisiin teksteihin. Käännöstyötäkin
on vaadittu, sillä hyviä murha- ja rakkaustarinoita
on haravoitu ympäri Eurooppaa. Svengaava kappale vaatii
yleensä yhden ruumiin. Yksi kauneimmista - ja samalla
raadollisimmista - teksteistä kertoo Margareetasta, jonka
tie vie kevytkenkäisestä näyttelijättärestä
raskaasti astuvaksi kuninkaan puolisoksi.
Kun on kuullut Tarujen Saarta elävänä, kaipaa
levyltä rempseämpää otetta. Mutta toisella
kuulemisella aukeavat sävyt, joita ei kansanjuhlilla
koskaan kuule. Äänityksessä onkin käytetty
akustisen musiikin belgialaista erikoismiestä Bruno Putzeysiä.
(Ina Ruokolainen, Ilta-Sanomat 7.1.1999)
Tämä kokoonpano sekoittaa suhteellisen surutta
vanhaa (enimmäkseen kai keskiaikaista) musiikkia, kansansävelmää
ja ns. rokimpaa ilmaisua. Ei siis pelkkää keskiaikasoitantaa
eikä Värttinää. Akustiset soittimet hallitsevat
soundimaailmaa ja mukana on kampiliiran ja kanteleen kaltaisia
alkuperäissoittimia ja sellaisia vempeleitä, joista
en ole aikaisemmin kuullutkaan. Kankles? Birbina
Hienointa koko touhussa on se, että suurin osa levyn
sävellyksistä on omaa tuotantoa. Se kuuluisa Trad.-tyyppi
on myös mukana, mutta levy onnistuu yhdistelemään
vanhaa ja uutta luontevan kuuloiseksi kokonaisuudeksi. Jaa
että mitä levy tekee tässä lehdessä?
No, esimerkiksi levyn avausraita Intermezzo voisi olla Renaissancen
biisi muutenkin kuin Annie Haslamilta paikoittain kuulostavan
vokalisti Kaisa Saaren takia. Seppä -biisissä on
samaa folkrockmaisuutta. Vakikokoonpanoon ei ilmeisesti kuulu
rumpalia, mutta levyllä vieraileva rumpukomppi sopii
"historiallisiin" sävelmiin paremmin kuin hyvin.
Tarujen Kaisa Saari laulaa suomeksi ja sanoituksiinkin on
panostettu; parin kuuntelukerran jälkeen huomaa laulavansa
tarttuvimpien rallatusten mukana. Vaikka bändi on kuulemma
ollut mukana jo ennen keskiaikabuumin puhkeamista, samaan
piikkiin tämä kuitenkin menee, orkesterin puvusteita
myöten. Mielenkiintoinen levy.
(Harold the Barrel, Colossus 1/99)
Tarujen Saari tekee keskiaikaisesta musiikista saman, minkä
Elias Lönnrot aikanaan teki kalevalaisesta laulusta:
uudella levyllä on onnistuttu luomaan mielikuva keskiaikaisesta
äänimaailmasta sellaisena, kuin se muusikoiden ajatuksissa
näyttäytyy. Kukaan tuskin pystyy sanomaan, onko
musiikki keskiajalla kuulostanut tältä, yhtä
vähän kuin Lönnrotin Kalevalankaan sankarit
ovat kokonaisuudessaan seikkailleet muualla kuin vanhan Eliaksen
korvien välissä.
Tarujen Saari kuitenkin onnistuu mielikuvien luomisessa ihan
hyvin. Aiemmalta esittelylevyltä ja yhtyeen esiintymisistä
tutuksi tulleita kappaleita on levyllä useita. Lisäksi
mukana soi muutamia mielenkiintoisia uutuuksia.
Omiin korviini kolahti eniten levyn kolmas kappale Liekki.
Se on Kaisa Saaren säveltämä ja Kaisan sekä
Tapio Mattlarin sanoittama aitoa balladihenkeä edustava
traaginen tarina. Mukana on suurta rakkautta, sotaa ja surua
sekä onneton loppu, kuten balladeihin yleensä kuuluu.
Vanha Nordman- ja etenkin Hedningarna-fani oli kyseisen kappaleen
alusta suorastaan innoissaan. Levyn nimikappale Helmiä
ja kuparikolikoita alkaa vähän hennon kuuloisesti
pelkällä kanteleella. Hetken päästä
soittimia tulee lisää ja kappale saa arvoisensa
kulun.
Kaisa Saaren lauluääni on klangiltaan persoonallinen.
Siinä soi sopraanorekisterissä sama metallisuus
kuin esimerkiksi Arja Saijonmaan huomattavasti matalammassa
äänessä. Joitakin tällainen äänenväri
kiehtoo vastuttamattomasti, toiset taas eivät siitä
pidä ensinkään. Tarujen Saaren luomaan äänimaailmaan
Kaisan ääni ehkä sopiikin parhaimmin.
Kokonaisuutena tätä uutuuslevyä uskaltaa helposti
suositella sellaisillekin, jotka eivät aktiivisesti kansanmusiikkia
kuuntele.
(Pirkko Määttälä, Joutsan
Seutu 14.1.1999)
Levoton hauta
 |
Keskiaikaisesta musiikista ammentava Tarujen
Saari -yhtye on valinnut levylleen teeman, jolla on taipumus
puhutella ihmisiä aikakaudesta riippumatta. Kuolemaa
puidaan eri näkökulmista ja etenkin väkivaltainen
kuolema on hyvin edustettuna. Tunnelmat vaihtelevat hellän
surullisista lähes inhorealistisiin.
|
Ritarin ruumista nokkivista linnuista kertova “Kaksi
korppia“ -kappale viehättää kaikessa
raadollisuudessaan. “Koululaismurhaaja“-kappaleen
koulupoika surmaa rakastettunsa äitinsä lahjusten
toivossa, ja luvassa on ahdistusta, johon enintään
Kalevalan Kullervolla voisi kuvitella olevan jotain tuntumaa.
Mahtipontiset tarinat ovatkin tärkeä osa levyä.
Suurin osa kappaleista on yhtyeen jäsenten itsensä
tekemiä, mutta mukana on neljä kansanlaulua Euroopan
eri maista. Ne sopivat täydellisesti yhteen yhtyeen oman
materiaalin kanssa, varsinkin kun ne on itse suomennettu ja
sovitettu.
Levyllä esiintyy melkoinen soitinten armeija. Yhtyeessä
on jäseniä viisi, mutta he ehtivät levyn aikana
soittaa lähemmäs kolmeakymmentä eri instrumenttia.
Mukana on niin bouzouki, dulcimer, erh hu kuin kampiliirakin.
Historian mutkista ja maantieteellisesti laajalta alueelta
on poimittu soittimia, joiden tunnistamisessa olisi haastetta
monelle musiikkitieteilijällekin. Äänimaisema
on kiinnostava ja keskiaikaista harmoniaa hyödynnetään
tyylikkäästi.
Laulaja Kaisa Saaren tapa laulaa on sopivan pahaenteinen.
Pehmeämpien sävyjen lisääminen lauluun
voisi lisätä vaikuttavuutta entisestään.
Levyltä löytyy myös varsin toimivaa moniäänistä
laulua, johon yhtyeen kaikki jäsenet osallistuvat.
(Heta Lievonen, Synkooppi 3/2002)
Traditionaalisiin ja omiin, vanhoja mukaileviin teksteihin
ja sävelmiin uottava Tarujen Saari kertoo uusimmalla
levyllään tarinoita kuolemasta. Musiikillisesti
Tarujen Saari on varmasti hyvinkin lähellä satojen
vuosien takaisia tunnelmia, soitinarsenaali on todella kattava
ja mielenkiintoinen. Levyn tuottaneen ja äänittäneen
raskaan rockin yhteyksistä tutun Tuomo Valtosen kerrotaankin
tuumanneen, että aikuisten musiikkileikkikoulu saapui
studioon. Lopputulos ei kyllä musiikkileikkikoululta
kuulosta. Soitto kulkee hyvin ja soundit ovat kohdallaan.
Henkilökohtaisesti pidin eniten melankolisimmista raidoista
kuten "Mullaksi Maatumaan" ja "Kaksi korppia",
mutta en lähtisi erottelemaan kappaleita toisistaan,
sen verran vahva kokonaisuus levy on. Pääasiassa
homma kulkee mallikkaasti, eivätköhän tästä
pidä niin etnoihmiset kuin metallin tai progenkin ystävät.
Tarinoidensa puolesta levy sopii hyvin myös historiasta
kiinnostuneille. 4/5
(Mikko Huikkonen, Etelä-Suomen Sanomat 24.4.2002)
Tarujen saari on mielenkiintoinen yhtye Hartolasta. Yhtye
on alusta lähtien omannut oman persoonallisen linjan
- se tavoittelee niin musiikissaan kuin esiintymisissään
keskiaikaista tunnelmaa. Ohjelmistosta osa on vanhoja eurooppalaisia,
suomeksi käännettyjä lauluja, osan ohjelmistosta
yhtye on sanoittanut ja säveltänyt itse.
On hienoa, että yhtye on löytänyt linjansa
ja pysynyt siinä. Laulujen sovitukset ovat taitavasti
laadittuja, monimuotoisia ja vaihtelevia. Levy tunnelma pysyy
jännästi keskiaikaisena, vaikka välillä
käytetäänkin hyväksi tämän hetken
soittimia ja äänitekniikkaa.
Aina löytyy kuitenkin myös jotain, jota voisi kehittää.
Tämäntyyppisessä musiikissa laulujen tarinat
ovat hyvin keskeisellä sijalla ja jostakin syystä
niitä on nyt aika vaikea seurata. Olisiko kyse osin sanoitustekniikasta,
tekstien eteen olisi pitänyt tehdä vielä enemmän
töitä? Myös laulusolistilla on erityisen suuri
merkitys tämäntyyppisessä lauluissa. Kaisa
Saari laulaa puhtaasti ja ilmeikkäästi, mutta välillä
äänen väri ei ole paras mahdollinen.
Olisiko kyse äänenmuodostuksesta? Ei olisi pahitteeksi,
jos lauluun tulisi lisää tukea ja syvyyttä.
(Hannu Virtanen,
suomenkansanmusiikkiliitto.fi)
Tarujen Saaren tarinat ovat keskiajalta ja sävelmät
ikään kuin rokahtavaa kelttiläistä tai
ranskalaista kansanmusiikkia. Yhdessä kappaleessa kerrotaan
korppien syömästä ritarinraadosta, toisessa
juhannushäistä, joissa sulhasta naarataan järvestä.
Avausraidalla piru kutsuu neidon perkeleelliseen polskaan.
Keskiaikaiset katusoittajat olivat aikansa uutistenlukijoita,
tarinankertojia. Insertti oli balladi. Tarujen Saaren upeassa
dokumenttiprojektissa kertojanäänenä on Kaisa
Saaren kaunis laulu ja videokameran korvaavat pillit, buzukit
ja vinhasti veivatut viulut. 5/5
(Peik Johansson, Voima 5/2002)
Tarujen Saaren soitinvalikoima ei ole ihan tavanomainen. Mukana
ovat mm. kampiliira, tinja, jouhikko, okariino ja dulcimer.
Näillä soittimilla ollaan lujasti kiinni keskiajassa
Elinan surma -balladin hengessä. Ei kuitenkaan kovin
ugrilaisessa, vaan enemmän eurooppalaisessa hengessä.
Mukana on niin skottilaista, englantilaista, ranskalaista
kuin italialaista trad.-osastoa, mutta myös omaa tuotantoa.
Pääasiassa Tapio Mattlarin tekemät sanat/käännökset
tihkuvat aikansa tyyliin murhia, tappoja, surua, kuolemaa
ja nokkivia korppeja. Kun kirjapainotaitoa ei oltu vielä
keksitty ja lukutaito oli muutenkin niin ja näin, niin
uutiset ja tarinat levisivät juuri tällaisina laulettuina
kertomuksina ympäri Eurooppaa.
Tarujen Saari on tavoittanut ajan hyvin, myös soitto
on rikasta ja soundeiltaan monipuolista. Kaisa Saari on laulussa
parhaimmillaan erittäin kuulas ja ilmeikäs, mutta
ei aina malta keventää riittävästi. Myös
materiaali on hieman epätasaista, erityisesti liki seitsemän
puoliminuuttinen Riminin veljesmurhat on turhankin koukeroinen
kulultaan.
Tämä pienestä itähämäläisestä
kunnasta tuleva bändi on mielenkiintoinen ja kehityskelpoinen
ja ennen kaikkea omalla sarallaan teitä aukova yhtye.
Ei vielä aivan kypsä, mutta mahdollisuuksia on.
(Teemu Virtanen, Rytmi )
|
